Nurkkalan blogin löydät nyt osoitteesta:

http://nurkkala.blogspot.fi/

 

TERVETULOA!

 

Vuodatukselle sanomme täten kiitos hei. 

 

-H&K

Olen vihdoin saanut valmiiksi (tai niin valmiiksi, kuin nyt tässä vaiheessa vain voi) vuoden kestäneen urakan nimeltään mosaiikki.

 

Kaikki alkoi siitä, että alakerrassa olohuoneen nurkassa on iso pyöreä betonilaatta. Samanlainen joka jäi Aleksandramme alle. Tämä toinen betonilaatta sijaitsee Aleksandran takana hormin vieressä. Siinäkin on joskus ollut tulisija, luultavasti pönttöuuni. Mietimme mitä tälle betonilaatalle teemme, koska se ikävästi erottuu lankkulattiastamme, eikä tälläinen betoninen harmaa möhkäle ole mikään varsinainen huoneen kaunistus. Selvää oli, että jotain oli keksittävä. Päätin, että taiteilen tälle paikalle mosaiikin. Laattaa ei kannattanut lähteä kaivamaan poiskaan ja mosaiikki on juuri meille sopiva persoonallinen ratkaisu.

 

Kari mittasi betonilaatan tarkasti ja siitä piirrettiin pahville "muotti", johon suunnittelin kuvan.

 

Kun kuva oli suunniteltu ja tähän pahvimuottiin maalattu oli aika hankkia tarpeeksi sävyiltään sopivia kaakeleita. Tämä olikin helpommin sanottu kuin tehty. Keltaisia, oransseja ja punaisia ei niin vain löydykään. Suomalaiset rakastavat sinistä, harmaata ja vaalean vihreää, jota kirpparit ja kiepparit ovat pullollaan. Keräilin kirpputoreilta jämäkaakeleita ja kolusin ystäviltä kylppärirempasta jääneitä laatikonpohjia. Huhuilin punaisen perään turuilla, toreilla, foorumeilla ja ties missä. Kunnes viimein kokeilin onneani Lahden Kaakelissa. Täältä löysin viimeiset puuttuvat palaset ja pääsin aloittamaan työni. 

 

Kuvan päälle leikattiin pala rappausverkkoa. Itse työ oli hyvin yksinkertaista. Kaakeli pahvin väliin, vasaralla palasiksi ja sitten vain asettelua ja sopivat palat sopiviin kohtiin kiinni kuumaliimalla. Pitkää pinnaa, paljon kuumalimaa, laastareita, palaneita ja terävän kaakelinreunan haavoille viiltämiä sormiahan työ toki vaatii.

 

Työ eteni hitaasti ja selkä kipeytyi monesti, mutta nautin sen tekemisestä silti!

 

Silmät laitoin kivistä, joita tulee vielä lisää eteisemme lattiaan. Muuten koko kuva on tehty kaakelinpalasilla.

 

Työasennotkaan eivät aina olleet siitä ergonomisimmasta päästä, mutta inspiraation iskiessä en antanut sen häiritä. Monesti mukana oli myös brasilialainen työnjohtajamme vahtimassa työn laatua.

 

Aurinko on valmis!

 

Taustaksi laitan vielä ruskeaa kaakelia, jota tulee myös keittiöön. Ja tuleehan lankkulattiastamme myös tummanruskea. Mutta sen aika ei ole vielä. Ensin mosaiikki irroitetaan rappausverkkoineen pahvista ja kiinnitetään olohuoneen nurkkaan laastilla. Sitten pääsen laittamaan taustan ruskeat kaakelit paikoilleen. Toimiessani näin pääsen varmistamaan kuvan muodon sopivuuden sitä odottavaan paikkaan. Miksen sitten tehnyt koko kuvaa suoraan lattiaan? Koska näin edes osan aikaa työasento on ollut muutakin kuin epämukavaa lattialla könöttämistä. En usko, että polvet tai selkä olisivat kestäneet koko kuvan tekemistä suoraan paikalleen. Toiseksi näin sain kuvasta tehtyä juuri haluamani kaltaisen, maalaus näkyi rappausverkon läpi ja kaakeleiden asettelu oli helppoa.

 

Suuret kiitokset kaakeleista Sepolle, joka säästää aina kaiken, Terhille perheineen sekä Lahden Kaakelin ihanalle henkilökunnalle, jotka ystävällisesti lahjoittivat loput puuttuvat palaset käyttööni!

 

Työhönsä tyytyväinen,

Heidi

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Ennen kuin kerron mitä Nurkkalassa tänään tapahtui, tahdon pahoitella teille kaikille pitkää hiljaiseloamme. On sattunut ja tapahtunut paljon, eikä pelkästään mukavia asioita, vaikka toki niitäkin suurin osa. Alkukesästä Kari satutti selkänsä äkkinäisesti. Selkä vaati pitkän sairasloman, jonka aikana remontti oli ehdottomasti kiellettyjen asioiden listalla ykkösenä. Joten Heidi raastoi ja repi uutta Kukkatarhaansa kuntoon, sai kasvihuoneen ja kasvatti tomaatteja, maailman suurimpia kurkkuja (jotka loppukesästä paljastuivatkin kesäkurpitsoiksi!) ja maisseja. Työt itse talossa kuitenkin seisoivat. Selkä kipeytyi sairasloman loputtua vielä pitkään kaikesta pitkäaikaista työskentelyä vaativasta hyvin helposti, joten suosiolla annoimme remontin odottaa. Sitten tuli syksy, joka toi mukanaan neljä pientä ja suloista koiravauvaa, jotka Dina ja Dali olivat maailmaan saattaneet. Onnellisen perhetapahtuman yhteydessä menikin sitten syksy nopeammin kuin koskaan ennen. Remontti sai odottaa edelleen. Nyt olemme taas kasanneet itsemme ja työkalumme ja uusi vuosi alkaa uudella innolla! Pyhästi lupaamme ja vannomme olevamme aktiivisempia blogimmekin kanssa kuin viime vuonna!

 

Mutta nyt harmaaseen talvipäivään, joka tänään Nurkkalan yllä vallitsi.

 

Herra Kuusi, tuo koko pihamme keskeinen valtias, sai tänään väistyä ja antaa tilaa valolle ja avarammalle pihalle. Seuraa kuvakertomus kuusen matkasta ilmojen halki:

Aamulla Herra Kuusi seisoi vielä keskellä pihaa, tässä n.12 metrinen jättiläinen kuvattuna pohjoisen suunnalta.

 

Ja etelästä.

Kuten kuvat hyvin kertovat, kuusivanhuksemme ei ollut sieltä kauneimmasta päästä. Latvoja oli lukuisia, toinen kylki hieman kaljumpi kuin toinen ja lisäksi kuusi oli vinossa (joka tosin ei kuvista erotu). Kaikkein ikävintä oli kuitenkin kuusen sijainti keskellä pihaa. Jos se olisi kasvanut tontin reunalla, se olisi voinut jatkaa epätasaista kasvamistaan rauhassa, ikävä kyllä kuusi oli kuitenkin valinnut kasvupaikkansa toisin.

 

Kuusen kaataminen aloitettiin sillä, että usein ennenkin apinan virkaa toimittamassa nähty pikkuveljeni Antti kiipesi kuuseen saha hampaissaan ja teki aukon nostokoukulle.

 

Sitten paikalle saapui neliakselinen 55tonnin Krupp-autonosturi.

 

Nostokoukku heilautettiin kuuseen Antille, joka kiinnitti sen tukevasti rungon ympärille.

Täytyy sanoa, että tässä vaiheessa hirvitti jo ensimmäisen kerran. Oli melko hurjan näköistä, kun paksu ketju, jonka päässä on järeän näköinen koukku, heiluu ilmassa. Ehdin laskea kauhuissani moneenko ikkunaan ketju voi osua, ennen kuin Antti saa sen kiinni. Miten paljon kattotiiliä tippuu jos koukku osuu katolle ja minkäkokoisen reiän tuolla virityksellä voi saada eteisen seinään. Totuuden nimissä kerrottakoon, että ketju koukkuinen ei ollut missään vaiheessa edes lähellä osua taloon, allekirjoittanut nyt vain sattuu olemaan aavistuksen heikkohermoinen.

Tässä välissä Antti laskeutui pois kuusesta.

 

Sitten oli vuorossa itse kuusen katkaisu. Minä seisoin terassilla kynsiä purren ja jännitin tulevaa. Onneksi jossain vaiheessa sain muistutettua itseäni siitä, että niitä kuviakin voisi ottaa.

 

Kuusi nostettiin ilmaan (kanto kuvan oikeassa alakulmassa).

 

Ja minä pidätin hengitystäni kuusen lentäessä.

 

Tässä kuva ketjusta ja siitä miten se oli kuusen ympärillä.

 

Kuusi jätti taakseen luonnollisesti kannon ja järkyttävän tunteen pihan yhtäkkisestä kasvamisesta. Naapuri tuli sanomaan, että hänen keittiöönsä tuli yhtäkkiä sellainen tunne kuin joku olisi sytyttänyt valot. Emme olleet tajunneet miten paljon kuusi oli varjostanut paitsi omaa kotiamme ja pihaamme, mutta myös naapureita.

 

Kuusi laskeutui väliaikaisesti portaiden eteen.

 

Seurasi alaoksien karsimista, kuusen lyhentämistä moneen otteeseen tyvestä ja paljon jännitystä.

 

Eniten jännitystä tapahtumaan toi tuuli, joka pyöritti kuusta välillä hyvinkin villisti ilmassa, kun sitä nostettiin ja siirrettiin tyveä lähemmäs porttia, jotta kuusi saatiin mahtumaan pihatielle. Ja kyllä näyttivät ihmiset pieniltä kuusivanhuksemme alla.

 

Kari yritti ohjailla kuusta tyvestä (ei, Kari ei nosta kuusta, vaikka kuva niin antaakin olettaa).

 

Vihdoin kuusta oli saatu lyhennettyä tarpeeksi ja oli aika laskea kuusi maahan.

 

Kuusen monihaarainen latva, joka osoittautui vielä monihaaraisemmaksi kuin olimme osanneet kuvitellakaan.

 

Kun latvoja alettiin karsimaan pois tuntui, että niitä vain riittää ja riittää. Lopulta latvojen määrää oli mahdotonta laskea, koska jokainen oksa haarautui niin moneksi, ettemme enää pystyneet määrittelemään mikä on latvaa ja mikä ei.

 

Kuusen latvasta löytyi myös ennätysmäärä käpyjä. Lisäksi kuusi sisälsi komean kokoelman vanhoja harakan ja oravan pesiä.

 

Nyt totuttelemme uuteen valoisaan ja avaraan pihamme.

 

Huomiseksi jäi vielä siivoamista, havujen viemistä kaatopaikan puutarhajätteen keräyspisteeseen, polttokelpoisten oksien karsimista ja runkopölkkyjen paloittelua.

 

Minut yllätti tässä operaatiossa moni asia. Ensinnäkin tuulen äkkinäinen voimistuminen ja sen tuoma jännitys. Kun 12 metrinen ja neljä tonnia painava  (nosturissa oli vaaka) kuusi pyörii edessä, se on aika villi näky. Toiseksi luulin, että operaatio olisi ollut jotenkin suurempi ja vaikeampi. Olin jännittänyt kuusen kaatamista etukäteen vaikka miten pitkän aikaa. Pelkäsin kaiken mahdollisen rikkoutuvan. Mutta yksikään omenapuun oksa ei saanut vaurioita, eikä edes Alppiruusu vahingoittunut, vaikka se kasvoi osittain jopa kuusen alla. Kolmanneksi, olin yllättynyt miten pian kaikki oli ohi. Koko operaatio kesti vain puolitoista tuntia. 

 

Kiitokset Antille, Vekalle ja nosturikuskille!

 

-Heidi

Tänä vuonna kevääseen, tai kai nyt saa sanoa jo kesään, herättiin innokkaan odotuksen vallassa. Allekirjoittanut oli saanut päähänsä rakentaa elämänsä ensimmäisen kukkapenkin. En ole koskaan pitänyt itseäni kummoisena viherpeukalona ja sitä, että sisällä ruukkukasvit ovat menestyneet kohtuullisen hyvin, olen pitänyt lähinnä onnekkaana sattumana. Viime keväänä olimme kuitenkin Karin kanssa sopineet, että yksi kesä katsellaan mitä mistäkin nousee, mitä täällä kasvaa ja mikä kukkii missäkin. Sitten vasta päätämme mitä pihalle tehdään. Ja kyllähän niitä kukkia sitten nousikin! Vaikka mistä, rappujen alta, vierestä, takaa, keskeltä nurmikenttää, aidan sisältä, vanhan kukkapenkin vierestä, muutama jopa itse penkistä, puun alta, grillin takaa... Oman mausteensa ihmettelyyn toi se, että meistä kumpikaan ei tunnista kukista edes murto-osaa. Muutamat ystävämme ovat olleet suureksi avuksi tässä salapoliisityössä, joka jatkuu nyt toista vuotta, kiitos teille! 

 

Kevät aloitettiin kuitenkin moottorisahan ja haravan avulla. Koirat keksivät kaikessa viisaudessaan reitin, josta pääsivät kadulle. Olin kuvitellut, että eivät ne tiheän kuusiaidan välistä tahdo pujotella. Mutta vapauden huuma kevään kynnyksellä voitti ja isoimmasta pienimpään koirat luikertelivat niin ahtaista väleistä naapureita kiusaamaan, ettei sinne itsellä ollut mitään asiaa. Näin ollen verkkoa oli pakko ostaa lisää. Mutta koska aita oli tiheä, oli verkon laittaminen paikoilleen mahdotonta. Sain sitten neronleimauksen ja pyysin Karia kera moottorisahan avukseni. Kuusiaita sai komean pystykarsinnan pihan puolelta!

Kadulle päin aita näyttää entiseltään, aivan yhtä rumalta kuin tähänkin saakka. Emmehän toki tahtoneet riistää ohikulkijoilta kauhistelemisen riemua. Lisäksi tahdomme kantaa ylpeänä vielä parin vuoden ajan "kylän rumimman aidan titteliä". Tälle tuskin voittajaa ihan pienessä ihmeessä löytyy. Mutta koska aita on tosiaan aikanaan lähdössä Aleksandramme hyötykäyttöön, ei sillä niin väliä miltä se pihaan päin loppuajan näyttä. Ja jos minulta kysytään, niin nyt se on jopa kauniimpi kuin ennen. Verkko saatiin lisättyä, koirat pysyvät taas pihassa ja piha suureni monta, monta neliötä. Lisäksi kylvin oksien alta paljastuneelle alueelle maisemointikukkaseosta ja Valkoapilaa. Siemenet ovat itäneet hyvin, joten toivottavasti kesällä saamme nauttia kukkaloistosta!

 

Kun kukat alkoivat nostaa päätään nurmen seasta muutama viikko sitten, aloitimme Karin kanssa kukkapenkin rakentamisen. Homma menee näin: Heidi kulkee edellä ja etsii pieniä kukan alkuja. Kari tulee perässä lapion kanssa ja kaivaa talteen Heidin näyttämät rehut. Kun kukkia on kasassa sylillinen, mennään entisen navetan kohdalle ja poistetaan nurmikko. Kaivetaan ja puhdistetaan paikka, kaadetaan upouudet mullat kuoppaan ja Heidi istuttaa kukat uuteen hienoon kukkapenkkiin. Näin penkkiä on rakennettu nyt kolmisen viikkoa.

Tällä hetkellä näyttää sille, että siirto on onnistunut ja kukat lähtivät kasvamaan. Tänään siirrettiin viimeiset, nyt en usko enää kukkia ainakaan nurmikolta löytyvän. Ja nurmikkokin alkaa näyttää sille kuin meillä olisi erittäin paljon myyriä. Kukkapenkki on kasvanut kolminkertaiseksi tuon kuvan ottamisen jälkeen ja kaikki kuvassa olevat kukat ovat nauttineet uuteen multaan pääsystä. Nimiä näille kukkapenkin uusille asukkaille ei vielä ole, mutta jos tunnistat jonkun, kerro tietosi vaikka kommenttien kautta! 

 

Lisäksi istutin yhden kukkapenkillisen kukkasipuleita entisen navetan vastakkaiseen nurkkaan. Nada näki kuinka askartelin sipuleiden kanssa, ihmetteli hommaani kovasti ja kun olin saanut urakkani päätökseen päätti Nada auttaa minua ja kaivaa sipulit ylös. Olen istuttanut kyseiset sipulit penkkiin nyt kolmesti. Miltei joka kerta ollessamme ulkona Nada tuo minulle erittäin onnellisena uuden sipulin "katso mamma mitä mä löysin, tää tippui sulta!" ja viputtaa saparohäntäänsä. Jostain syystä en usko sipulinen selvinneen pienen brasilialaisen käsittelystä, joten taidan heittää hyvästit ihanille maahan piilottamilleni kukkasille. Osa sipuleista löytyy myös pitkin nurmikkoa ripoteltuina, pureskeltuina, möhjöisinä epämääräisinä palloina, ilmeisesti eivät maistu kovin hyvälle. Jos tästä penkistä mitään nousee, pidän sitä melko suurena ihmeenä!

 

Päätin myös virkistää muutamalla uudella kivikkokasvilla kukkapenkkini viereen jäävää edellisen asukkaan kasaamaa kiviröykkiötä.

 

Ja koska koirat rakastavat juoksemista ja koska he erityisesti rakastavat tämän kiviröykkiön yli hyppäämistä, ponnistamista uudesta penkistäni, olemme päättäneet aidata vanhan navetan pohjan kokonaan. Aidan sisälle jäävä alue pyhitetään kokonaan kasveille, kukille ja hyötypuutarhalle. Alue ei ole iso, mutta minä en tahdo ylityöllistää itseäni koko kesäksi kukkien ja kasvimaan takia. Haaveilen kuitenkin kasvihuoneesta, joka hakemistaan jo odottaakin. Kasvihuone tulee niin ikään näiden aitojen sisään. Koko muu osa pihaa jää sitten koirien temmellyskentäksi. Kun kukat kasvavat rauhassa "häkissään" ei minun tarvitse enää olla vahtimassa, ettei vain kukaan astu kukkapenkkiin ja saavat koirat kirmata sydämensä kyllyydestä. 

 

Tänään tapahtui myös yksi hyvin suuri ihme: Nurkkalan nurmikko ajettiin ensimmäistä kertaa noin kymmenen vuoden tauon jälkeen! Lupaamme kuitenkin, että seuraava nurmikon ajaminen tapahtuu hieman pienemmällä aikavälillä kuin edellinen, naapureiden ei tarvitse odottaa seuraavaa kymmentä vuotta uusintaa!

 

Tulkaa pistäytymään!

 

Aurinkoisin terkuin,

-Heidi

Pitkään ja hartaasti rakenneltu ja kauan kaivattu yläkerran pikkuveski on viimeinkin valmis!

 

Tältä kaikki näytti alussa:

Kuva on ajalta ennen meitä. Taitaa olla otettu silloin, kun kävimme ensimmäistä kertaa Nurkkalaan tutustumassa. Tähän väliiin mahtuu paljon tapahtumia, jotka johtivat siihen, että ravasimme yli vuoden alakerrassa vessassa. Kengät jalkaan ja menoksi-periaatteella, osan vuodesta jopa ulkokautta kiertäen. Mutta niistä olettekin jo lukeneet (ja jotka eivät ole, voivat näihin surullisen kuuluisiin katastrofitunnelmiin nyt palata aiempien merkintöjen parissa), joten en ala niitä tässä kertaamaan.

 

Nyt oli kuitenkin korkea aika saada ylöskin vessa, joten tartuimme toimeen.

 

Aluksi poistimme vesikalusteet ja muovimaton. Lattian koko karmeus paljastui.

 

Tämän jälkeen oli mentävä läpi seinästä, joka oli nykyistä "varastokäytävää" vasten (ylemmässä kuvassa takana oikealla). Tämä siksi, että tahdoimme pienentää vessaa pitkästä ja kapeasta lyhyeksi ja kapeaksi. Perälle jäävään tilaan on kuitenkin jatkossakin päästävä jostain kulkemaan. Jonain päivänä ko. tila yhdistetään vaatehuoneeseen, joka nykyisestä varastosta tulee.

 

Sama seinä kuvattuna varaston ovelta eteisestä päin jo purettuna.

 

Kun takaseinässä oli reikä, pystyimme levyttämään vessan halutun kokoiseksi. Kari villoitti seinän takapuolelta.

 

Seuraavaksi oli vuorossa piipun käsittelyä. Seinä piti tasoittaa, hioa ja pohjamaalata.

 

Tämän jälkeen lattian pääsi vesieristämään.

 

Jonka jälkeen allekirjoittanut pääsi maalaamaan piipun.

 

Maalatun seinän kuivuttua alkoi projektin vaikein ja aikaavievin urakka: laatoitus!

Vessan jokainen seinä on johonkin suuntaan vino. Tämä tarkoitti suurta määrää kirosanoja ja seinien mukaan vinoon leikattavia laattoja. Laatoittamiseen kului aikaa monta kertaa se määrä, jonka olimme siihen suunnitelleet menevän. Lisäksi yksi laatikollinen seinälaattoja piti käydä hakemassa lisää, koska alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen takaseinä ei ollutkaan siinä mihin sen piti tulla. Laatoitus tehtiin vessan seinissä olleiden muovitapettien päälle, koska ne olivat riittävän hyvin kiinni seinissä.

 

Tästä kuvasta näkyy hyvin, kuinka vinossa seinät ovat. Laatat ovat suorassa sekä vaakaan että pystyyn.

 

Ikuisuuksilta tuntuneen ajan päästä olimme tilanteessa, jossa sai soittaa putkimiehelle "tuletko laittamaan vesikalusteet?". Laatat oli saumattu ja jäimme odottamaan liimojen kuivumista.

 

Lopuksi laitoimme paikoilleen naulakot, hyllyt, pistorasian ja valaisimen.

 

Vihdoinkin valmista! No ei ihan, katto on tekemättä, mutta se tulee sitten ajallaan, emmekä nyt enää anna sen häiritä. Ja peilikin puuttuu, mutta se johtuu vain allekirjoittanutta vaivaavasta perfektionismista, peili tulee, kunhan Se Oikea sattuu kohdalle.

 

Ulkopuolelta katsottuna oven vasemmalle puolelle jäi kolo, johon laitoimme hyllyt.

Kuvassa näkyy hyvin myös kullanvärinen piippu.

 

Olen todella tyytyväinen aikaansaannokseemme kahdesta syystä. Ensinnäkin: meillä on yläkerrassa vihdoinkin vessa. Ja toiseksi: olemme saaneet ensimmäisen tilan kodistamme valmiiksi. Vaikka vessa on pienen pieni, luo se uskoa ihmeellisellä tavalla siihen, että jonain päivänä saamme valmiiksi muutakin!

 

-Heidi