Heidi keksi ehkä noin kahdeksan vuotiaana, että haluaa isona asua keltaisessa mansardikattoisesa talossa. Heidi kuljeskeli ja haaveili, katseli taloja ja haaveili. Jokaisen silmää miellyttävän talon kohdalla Heidi pysähtyi ja mietti, kuinka ihanaa siinä olisikaan asua. Sitten isona.
Mutta talon piti olla keltainen. Ehdottomasti. Ja mansardi piti olla. Ehdottomasti. Heidi kuitenkin sisäisti jo hyvin varhaisessa vaiheessa, että "ainahan sen voi maalata". Niinpä kuljeskelu jatkui ja haaveilu kasvoi.
Heidi tapasi Karin. Haaveesta puhuttiin heti. Haave kasvoi ja voimistui. Kari innostui Heidin haaveesta ja jakoi se mielellään. Matkalla Haave muutti välillä muotoaan, vääntyili ja kääntyili. Mutta keltainan pysyi. Ja mansardi.
Lehtiä luettiin, nettiä selattiin. Katseltiin, haaveiltiin, unelmoitiin, harjoiteltiin. Aloitettiin alusta. Pysähdyttiin tuijottamaan. Haaveiltiin lisää. Haave kasvoi entisestään. Piti saada Projekti. Kodin ei tarvinnut olla valmis. Sen piti ennenkaikkea Tuntua hyvälle. Siinä piti olla tunnelmaa. Sen piti olla kaunis. Sen piti olla keltainen ja siinä piti olla mansardi. Kari ja Heidi halusivat rakentaa, remontoida, maalata, repiä, puunata. laittaa ja fiksata. Piti saada itsensä näköinen. "Kaheli pariskunta", monet naureskelivat. Heidi ja Kari kuitenkin haaveilivat.
Sitten, eräänä syyskuisena päivänä kuului taas tietokoneelta huuto.
"Tule katsomaan, taas löyty meidän talo!" Ja Heidi tuli. Kuvat olivat kummallisia. Epätarkkoja ja sekavia. Pohjapiirroksesta ei ymmärtänyt mitään. Silti jotain liikahti. Kaksi päivää soitettiin kiinteistövälittäjälle. Monta pitkää päivää odotettiin, että päästiin katsomaan.
Ja siinä se oli! Se oli täydellinen! Se oli rakkautta ensi silmäyksellä! Molemmat huokailivat, kulkivat, katsoivat ja huokailivat. Niin kaunis. Niin tunnelmallinen. Niin keltainen. Niin projekti. Ja mansardi. Kari ja Heidi loivat toisiinsa mä-tiedän-mitä-sä-ajattelet-katseita. Kulkivat lisää ja huokailivat lisää. Kiinteistövälittäjän retalekin ymmärsi olla hiljaa ja antoi Talon puhua meille. Talo kuiski molemmille "Koti!". Kun viimein tuli aika lähteä pois Heidi lupasi Talolle, että tulee vielä takaisin.
Automatkalla puhuttiin kuin Talo olisi jo oma. "Sitten kaadetaan se kuusi siitä pihasta!"
Piti kuitenkin jarruttaa. Piti saada rahaa. Piti saada työtä. Piti saada varmuus. Heidi menetti yöunensa ja Kari hermonsa (Heidiin, kun se aina vaan valvoi!). Hetkittäin näytti jo pahalle. Näytti sille, että Heidi ei voisikaan pitää lupaustaan Talolle. Kuitenkin, kuin ihmeen kaupalla, kaikki järjestyi! Kaikki kääntyi parhain päin.
Tänään meillä on Koti. Se on keltainen. Se on Projekti. Ja siinä on mansardi. Ja Heidistä tuli iso.
-Heidi
Kommentit