Aamulla olimme tuossa keittönpöydän vieressä särpimässä joka aamuista aamuteetämme, kun yhtäkkiä rappusista kuuluu kolinaa. Kumpikaan ei ensin reagoinut ääniin, koiratkin jatkoivat rauhallisina untaan. Kolina jatkuu ja alkaa kuulua huhuilua. Hyppäsimme pöydästä ja olin jo varma, että joku sukulainen on eksynyt vierailulle. Eteiseemme pelmahtaa mummeli kangaskassinsa kanssa, tuijottaa meitä aivan yhtä ällistyneinä kuin me tuijotamme häntä ja toteaa "Onko tämä se Launeen kirjasto?". Me katsomme mummoa, katsomme toisiamme ja toteamme yhteen ääneen "ei, tämä ei ole Launeen kirjasto!" Mummo hämmästyy kovin. "Sanoivat, että se on se iso talo kadun varressa". Kari neuvoo mummolle reitin kirjastoon ja mummo lähtee taapertaen jatkamaan matkaansa. "Vielä kolme katua eteenpäin...".

Kyllähän me olemme saaneet kulla, että Talo on iso, mutta että ihan niin iso!?!?

-Heidi

p.s. Remppajuttuja kuvien kera tulee kunhan ehditään...