Tänä vuonna kevääseen, tai kai nyt saa sanoa jo kesään, herättiin innokkaan odotuksen vallassa. Allekirjoittanut oli saanut päähänsä rakentaa elämänsä ensimmäisen kukkapenkin. En ole koskaan pitänyt itseäni kummoisena viherpeukalona ja sitä, että sisällä ruukkukasvit ovat menestyneet kohtuullisen hyvin, olen pitänyt lähinnä onnekkaana sattumana. Viime keväänä olimme kuitenkin Karin kanssa sopineet, että yksi kesä katsellaan mitä mistäkin nousee, mitä täällä kasvaa ja mikä kukkii missäkin. Sitten vasta päätämme mitä pihalle tehdään. Ja kyllähän niitä kukkia sitten nousikin! Vaikka mistä, rappujen alta, vierestä, takaa, keskeltä nurmikenttää, aidan sisältä, vanhan kukkapenkin vierestä, muutama jopa itse penkistä, puun alta, grillin takaa... Oman mausteensa ihmettelyyn toi se, että meistä kumpikaan ei tunnista kukista edes murto-osaa. Muutamat ystävämme ovat olleet suureksi avuksi tässä salapoliisityössä, joka jatkuu nyt toista vuotta, kiitos teille! 

 

Kevät aloitettiin kuitenkin moottorisahan ja haravan avulla. Koirat keksivät kaikessa viisaudessaan reitin, josta pääsivät kadulle. Olin kuvitellut, että eivät ne tiheän kuusiaidan välistä tahdo pujotella. Mutta vapauden huuma kevään kynnyksellä voitti ja isoimmasta pienimpään koirat luikertelivat niin ahtaista väleistä naapureita kiusaamaan, ettei sinne itsellä ollut mitään asiaa. Näin ollen verkkoa oli pakko ostaa lisää. Mutta koska aita oli tiheä, oli verkon laittaminen paikoilleen mahdotonta. Sain sitten neronleimauksen ja pyysin Karia kera moottorisahan avukseni. Kuusiaita sai komean pystykarsinnan pihan puolelta!

Kadulle päin aita näyttää entiseltään, aivan yhtä rumalta kuin tähänkin saakka. Emmehän toki tahtoneet riistää ohikulkijoilta kauhistelemisen riemua. Lisäksi tahdomme kantaa ylpeänä vielä parin vuoden ajan "kylän rumimman aidan titteliä". Tälle tuskin voittajaa ihan pienessä ihmeessä löytyy. Mutta koska aita on tosiaan aikanaan lähdössä Aleksandramme hyötykäyttöön, ei sillä niin väliä miltä se pihaan päin loppuajan näyttä. Ja jos minulta kysytään, niin nyt se on jopa kauniimpi kuin ennen. Verkko saatiin lisättyä, koirat pysyvät taas pihassa ja piha suureni monta, monta neliötä. Lisäksi kylvin oksien alta paljastuneelle alueelle maisemointikukkaseosta ja Valkoapilaa. Siemenet ovat itäneet hyvin, joten toivottavasti kesällä saamme nauttia kukkaloistosta!

 

Kun kukat alkoivat nostaa päätään nurmen seasta muutama viikko sitten, aloitimme Karin kanssa kukkapenkin rakentamisen. Homma menee näin: Heidi kulkee edellä ja etsii pieniä kukan alkuja. Kari tulee perässä lapion kanssa ja kaivaa talteen Heidin näyttämät rehut. Kun kukkia on kasassa sylillinen, mennään entisen navetan kohdalle ja poistetaan nurmikko. Kaivetaan ja puhdistetaan paikka, kaadetaan upouudet mullat kuoppaan ja Heidi istuttaa kukat uuteen hienoon kukkapenkkiin. Näin penkkiä on rakennettu nyt kolmisen viikkoa.

Tällä hetkellä näyttää sille, että siirto on onnistunut ja kukat lähtivät kasvamaan. Tänään siirrettiin viimeiset, nyt en usko enää kukkia ainakaan nurmikolta löytyvän. Ja nurmikkokin alkaa näyttää sille kuin meillä olisi erittäin paljon myyriä. Kukkapenkki on kasvanut kolminkertaiseksi tuon kuvan ottamisen jälkeen ja kaikki kuvassa olevat kukat ovat nauttineet uuteen multaan pääsystä. Nimiä näille kukkapenkin uusille asukkaille ei vielä ole, mutta jos tunnistat jonkun, kerro tietosi vaikka kommenttien kautta! 

 

Lisäksi istutin yhden kukkapenkillisen kukkasipuleita entisen navetan vastakkaiseen nurkkaan. Nada näki kuinka askartelin sipuleiden kanssa, ihmetteli hommaani kovasti ja kun olin saanut urakkani päätökseen päätti Nada auttaa minua ja kaivaa sipulit ylös. Olen istuttanut kyseiset sipulit penkkiin nyt kolmesti. Miltei joka kerta ollessamme ulkona Nada tuo minulle erittäin onnellisena uuden sipulin "katso mamma mitä mä löysin, tää tippui sulta!" ja viputtaa saparohäntäänsä. Jostain syystä en usko sipulinen selvinneen pienen brasilialaisen käsittelystä, joten taidan heittää hyvästit ihanille maahan piilottamilleni kukkasille. Osa sipuleista löytyy myös pitkin nurmikkoa ripoteltuina, pureskeltuina, möhjöisinä epämääräisinä palloina, ilmeisesti eivät maistu kovin hyvälle. Jos tästä penkistä mitään nousee, pidän sitä melko suurena ihmeenä!

 

Päätin myös virkistää muutamalla uudella kivikkokasvilla kukkapenkkini viereen jäävää edellisen asukkaan kasaamaa kiviröykkiötä.

 

Ja koska koirat rakastavat juoksemista ja koska he erityisesti rakastavat tämän kiviröykkiön yli hyppäämistä, ponnistamista uudesta penkistäni, olemme päättäneet aidata vanhan navetan pohjan kokonaan. Aidan sisälle jäävä alue pyhitetään kokonaan kasveille, kukille ja hyötypuutarhalle. Alue ei ole iso, mutta minä en tahdo ylityöllistää itseäni koko kesäksi kukkien ja kasvimaan takia. Haaveilen kuitenkin kasvihuoneesta, joka hakemistaan jo odottaakin. Kasvihuone tulee niin ikään näiden aitojen sisään. Koko muu osa pihaa jää sitten koirien temmellyskentäksi. Kun kukat kasvavat rauhassa "häkissään" ei minun tarvitse enää olla vahtimassa, ettei vain kukaan astu kukkapenkkiin ja saavat koirat kirmata sydämensä kyllyydestä. 

 

Tänään tapahtui myös yksi hyvin suuri ihme: Nurkkalan nurmikko ajettiin ensimmäistä kertaa noin kymmenen vuoden tauon jälkeen! Lupaamme kuitenkin, että seuraava nurmikon ajaminen tapahtuu hieman pienemmällä aikavälillä kuin edellinen, naapureiden ei tarvitse odottaa seuraavaa kymmentä vuotta uusintaa!

 

Tulkaa pistäytymään!

 

Aurinkoisin terkuin,

-Heidi