Uusi vuosi ja uudet kujeet. Ennen kuin kerron mitä Nurkkalassa tänään tapahtui, tahdon pahoitella teille kaikille pitkää hiljaiseloamme. On sattunut ja tapahtunut paljon, eikä pelkästään mukavia asioita, vaikka toki niitäkin suurin osa. Alkukesästä Kari satutti selkänsä äkkinäisesti. Selkä vaati pitkän sairasloman, jonka aikana remontti oli ehdottomasti kiellettyjen asioiden listalla ykkösenä. Joten Heidi raastoi ja repi uutta Kukkatarhaansa kuntoon, sai kasvihuoneen ja kasvatti tomaatteja, maailman suurimpia kurkkuja (jotka loppukesästä paljastuivatkin kesäkurpitsoiksi!) ja maisseja. Työt itse talossa kuitenkin seisoivat. Selkä kipeytyi sairasloman loputtua vielä pitkään kaikesta pitkäaikaista työskentelyä vaativasta hyvin helposti, joten suosiolla annoimme remontin odottaa. Sitten tuli syksy, joka toi mukanaan neljä pientä ja suloista koiravauvaa, jotka Dina ja Dali olivat maailmaan saattaneet. Onnellisen perhetapahtuman yhteydessä menikin sitten syksy nopeammin kuin koskaan ennen. Remontti sai odottaa edelleen. Nyt olemme taas kasanneet itsemme ja työkalumme ja uusi vuosi alkaa uudella innolla! Pyhästi lupaamme ja vannomme olevamme aktiivisempia blogimmekin kanssa kuin viime vuonna!

 

Mutta nyt harmaaseen talvipäivään, joka tänään Nurkkalan yllä vallitsi.

 

Herra Kuusi, tuo koko pihamme keskeinen valtias, sai tänään väistyä ja antaa tilaa valolle ja avarammalle pihalle. Seuraa kuvakertomus kuusen matkasta ilmojen halki:

Aamulla Herra Kuusi seisoi vielä keskellä pihaa, tässä n.12 metrinen jättiläinen kuvattuna pohjoisen suunnalta.

 

Ja etelästä.

Kuten kuvat hyvin kertovat, kuusivanhuksemme ei ollut sieltä kauneimmasta päästä. Latvoja oli lukuisia, toinen kylki hieman kaljumpi kuin toinen ja lisäksi kuusi oli vinossa (joka tosin ei kuvista erotu). Kaikkein ikävintä oli kuitenkin kuusen sijainti keskellä pihaa. Jos se olisi kasvanut tontin reunalla, se olisi voinut jatkaa epätasaista kasvamistaan rauhassa, ikävä kyllä kuusi oli kuitenkin valinnut kasvupaikkansa toisin.

 

Kuusen kaataminen aloitettiin sillä, että usein ennenkin apinan virkaa toimittamassa nähty pikkuveljeni Antti kiipesi kuuseen saha hampaissaan ja teki aukon nostokoukulle.

 

Sitten paikalle saapui neliakselinen 55tonnin Krupp-autonosturi.

 

Nostokoukku heilautettiin kuuseen Antille, joka kiinnitti sen tukevasti rungon ympärille.

Täytyy sanoa, että tässä vaiheessa hirvitti jo ensimmäisen kerran. Oli melko hurjan näköistä, kun paksu ketju, jonka päässä on järeän näköinen koukku, heiluu ilmassa. Ehdin laskea kauhuissani moneenko ikkunaan ketju voi osua, ennen kuin Antti saa sen kiinni. Miten paljon kattotiiliä tippuu jos koukku osuu katolle ja minkäkokoisen reiän tuolla virityksellä voi saada eteisen seinään. Totuuden nimissä kerrottakoon, että ketju koukkuinen ei ollut missään vaiheessa edes lähellä osua taloon, allekirjoittanut nyt vain sattuu olemaan aavistuksen heikkohermoinen.

Tässä välissä Antti laskeutui pois kuusesta.

 

Sitten oli vuorossa itse kuusen katkaisu. Minä seisoin terassilla kynsiä purren ja jännitin tulevaa. Onneksi jossain vaiheessa sain muistutettua itseäni siitä, että niitä kuviakin voisi ottaa.

 

Kuusi nostettiin ilmaan (kanto kuvan oikeassa alakulmassa).

 

Ja minä pidätin hengitystäni kuusen lentäessä.

 

Tässä kuva ketjusta ja siitä miten se oli kuusen ympärillä.

 

Kuusi jätti taakseen luonnollisesti kannon ja järkyttävän tunteen pihan yhtäkkisestä kasvamisesta. Naapuri tuli sanomaan, että hänen keittiöönsä tuli yhtäkkiä sellainen tunne kuin joku olisi sytyttänyt valot. Emme olleet tajunneet miten paljon kuusi oli varjostanut paitsi omaa kotiamme ja pihaamme, mutta myös naapureita.

 

Kuusi laskeutui väliaikaisesti portaiden eteen.

 

Seurasi alaoksien karsimista, kuusen lyhentämistä moneen otteeseen tyvestä ja paljon jännitystä.

 

Eniten jännitystä tapahtumaan toi tuuli, joka pyöritti kuusta välillä hyvinkin villisti ilmassa, kun sitä nostettiin ja siirrettiin tyveä lähemmäs porttia, jotta kuusi saatiin mahtumaan pihatielle. Ja kyllä näyttivät ihmiset pieniltä kuusivanhuksemme alla.

 

Kari yritti ohjailla kuusta tyvestä (ei, Kari ei nosta kuusta, vaikka kuva niin antaakin olettaa).

 

Vihdoin kuusta oli saatu lyhennettyä tarpeeksi ja oli aika laskea kuusi maahan.

 

Kuusen monihaarainen latva, joka osoittautui vielä monihaaraisemmaksi kuin olimme osanneet kuvitellakaan.

 

Kun latvoja alettiin karsimaan pois tuntui, että niitä vain riittää ja riittää. Lopulta latvojen määrää oli mahdotonta laskea, koska jokainen oksa haarautui niin moneksi, ettemme enää pystyneet määrittelemään mikä on latvaa ja mikä ei.

 

Kuusen latvasta löytyi myös ennätysmäärä käpyjä. Lisäksi kuusi sisälsi komean kokoelman vanhoja harakan ja oravan pesiä.

 

Nyt totuttelemme uuteen valoisaan ja avaraan pihamme.

 

Huomiseksi jäi vielä siivoamista, havujen viemistä kaatopaikan puutarhajätteen keräyspisteeseen, polttokelpoisten oksien karsimista ja runkopölkkyjen paloittelua.

 

Minut yllätti tässä operaatiossa moni asia. Ensinnäkin tuulen äkkinäinen voimistuminen ja sen tuoma jännitys. Kun 12 metrinen ja neljä tonnia painava  (nosturissa oli vaaka) kuusi pyörii edessä, se on aika villi näky. Toiseksi luulin, että operaatio olisi ollut jotenkin suurempi ja vaikeampi. Olin jännittänyt kuusen kaatamista etukäteen vaikka miten pitkän aikaa. Pelkäsin kaiken mahdollisen rikkoutuvan. Mutta yksikään omenapuun oksa ei saanut vaurioita, eikä edes Alppiruusu vahingoittunut, vaikka se kasvoi osittain jopa kuusen alla. Kolmanneksi, olin yllättynyt miten pian kaikki oli ohi. Koko operaatio kesti vain puolitoista tuntia. 

 

Kiitokset Antille, Vekalle ja nosturikuskille!

 

-Heidi